#59: Apotti
General Summary
Stanlowin kylän päällikkö Dmitri otti seurueen vastaan ja johdatti heidät kotiinsa, joka on kylän suurin muttei muun maailman mittapuulla kovinkaan iso. Dmitri esitteli seurueen perheelleen, johon kuului vaimo Anna sekä teini-ikäinen poika Ilja. Perhe on mukava ja seurueelle tarjotaan maistuvaa iltapalaa.
Illallisen aikana Dmitri ottaa puheeksi Apotin. Hän kertoo, että portilla muiden kuullen kerrottu tieto siitä, että kukaan ei ole vieraillut Apotin luona ikiaikoihin ei aivan pidä paikkaansa. Hän osoittaa nuorta poikaansa ja kertoo, että Ilja on hengissä, koska Apotti pelasti hänet. Ilja vastikään sairasteli ja sairaus meni yhä pahemmaksi ja pahemmaksi, kunnes ei enää herännyt siitä. Dmitri ja Anna olivat surunmurtamia, ja kun mitään muuta keinoa ei ollut, he kantoivat pojan Apotin luo. Dmitri yhä muisti tarinat, joita Apotista oli kerrottu hänen nuoruudestaan ja toivoi, että tämä edelleen oli taitava parantaja ja osaisi tehdä ihmeitä. Dmitrin yllätykseksi Apotti otti heidät vastaan, ja Iljan ruumis jäi Apotin luo. Seuraavana aamuna onnelliset vanhemmat saivat Iljan takaisin elossa.
Rudi tiedusteli Iljalta mitä tämä muisti tapahtumasta, mutta hänen muistikuvansa olivat hataria. Hän muisti lähinnä maanneensa sängyssään, ja heräsi Apotin läsnäollessa.
Dmitri mainitsi myös, että kyläläisillä on toinen ongelma. Kylän lampaita on kadoksissa. Niitä oli alkujaan lähemmäs 50, mutta nyt niitä on enää jäljellä kolme tusinaa. Lampaita vartioi Luca, joka on varsin yksinkertainen mutta sinänsä osaa tehtävänsä. Hän on perinyt tehtävän isältään Costelilta, joka kuoli joitakin viikkoja sitten susien hyökkäykseen matkalla viinitilalle tutkimaan miksi kylään ei ole tullut viiniä enää aikoihin.
Seurue siirtyy yöpuulle ja nukkuu yön levollisesti. Aamulla seurue päättää suunnata suoraan Apotin luo ensimmäisenä asianaan, sillä hänen takiaan he alkujaan tulivat kylään. Lampaat he jättävät myöhemmäksi, jos ennättävät.
Lyhyen, mutta mutkikkaan ja jyrkän nousun jälkeen seurue saapui Draydonin luostarin portille. Puolitoista metriä korkea kivimuuri ympäröi luostaria. Luostarin portin ovi oli vanha ja ruosteinen eikä vaikuttanut olevan lukossa. Myrbec huuteli portilta Apottia. Pian porttirakennuksesta kuului ääniä ja esiin tuli kaksi pientä omituisen näköistä hahmoa. Molemmat olivat kuin puoliksi ihmisiä ja loput ruumiinosat sekoitus eri eläimiä. "Miten voimme auttaa? Meillä ei olekaan ollut ikiaikoihin vieraita.". Pienen keskustelutuokion jälkeen toinen portin omituisista vartijoista lähti tarkistamaan, että Apotti oli valmiina ottamaan vieraita vastaan. Sillä välin seurue pääsi luostarin pihalle odottamaan.
Odottelun jälkeen seurue pääsi sisään luostariin, jossa heidät johdatettiin suureen saliin pitkän pöydän ääreen. Pöydän äärellä oli nuori, komea mies pukeutuneena ruskeaan yksinkertaiseen kaapuun. Hän oli juuri juttelemassa risaiseen ja likaiseen kuosiin pukeutuneen nuoren naisen kanssa, joka muistutti hämmästyttävän paljon seurueen mukana olevaa Vivinaa. Mies otti seurueen vastaan ja toivotti heidät tervetulleiksi, näyttäen silmin nähden ilahtuneelta nähdessään Vivinan seurueen mukana ja samalla lähetti toisen naisen, Vasilkan, takaisin huoneeseensa.
Malekith ihmetteli mikä mahtoi olla Apotin pitkän iän salaisuus, sillä kyläläisten puheiden mukaan hän ei ole vanhentunut päivääkään ja on asunut kylässä ainakin sata vuotta. Apotti tuumii, että hänellä täytyy olla Aamuruhtinaan siunaus. Keskustelu jatkuu puolin ja toisin ja seurue tiedustelee Apotilta paljon erilaisia asioita Cyranista. Apotti uskoo, että Vivina saattaa olla avain laakson pelastamiseksi. Hän näyttää vanhaa maalausta nuoresta naisesta, joka muistuttaa Vivinaa ja Vasilkaa valtaisasti. Maalauksen nainen on Tatiana, nainen johon Cyran oli palavasti rakastunut. Nainen kuitenkin kuoli kauheassa onnettomuudessa, eikä hänen ruumistaan koskaan löydetty. Apotti kertoo myös, että laaksossa kuolleiden henkilöiden sielut eivät koskaan karkaa, vaan vastaavasti syntyvät uudelleen. Ihmisiä on kuitenkin syntynyt enemmän kuin sieluja on saatavilla, joka on johtanut siihen tilanteeseen että iso osa paikallisista ihmisistä on sieluttomia, harmaita, tavoitteettomia ihmisiä. Tatianan kuolemasta lähtien Cyran on etsinyt naista, jolla olisi Tatianan sielu ja muistot.
Apotti on pitkän aikaa rakentanut Vasilkaa. Hän uskoo, että tekemällä Cyran onnelliseksi koko laakso pelastuu, sillä onnellinen isäntä ei kiusaa pienempiään. Apotti on pitkän aikaa myös etsinyt Tatianan sielua, mutta Vasilka on edelleen kuin tyhjä tynnyri, elävä nukke, joka osaa istua ja hymyillä, mutta ei ole itsetuntoa tai ymmärrystä eikä puhetaitoa. Seurueen tapaamat portinvartijat ovat ensimmäisiä hänen kokeistaan. He olivat aiemmin tavallisia, mutta kuolemansairaita ihmisiä, joilla ei ollut mitään muuta paikkaa mennä kuin luostari, ja Apotti otti tehtäväkseen auttaa heitä parhaansa mukaan. Heidän jälkeensä on tullut muitakin.
Seurue tiedusteli myös vaivihkaa, onko Apotilla tekemistä kylästä kadonneiden lampaiden kanssa, ja tähän Apotti vastaa kieltävästi.
Apotti myös kertoo, että laaksoa ympäröivässä usvassa liikkuu pahoja voimia odottaen viattomia sieluja, joita korruptoida. Hän ei tiedä, mitä pahat voimat ovat, mutta tietää laaksossa sijaitsevan Meripihkatemppelin johon aikoinaan mahtavat magiankäyttäjät kokosivat muualta pahoja voimia pitääkseen ne siellä. Apotin tietämän perusteella siellä on myös valtava kirjasto. Apotti kertoo, että Cyran on vieraillut siellä, sillä tämä kertoi siitä Apotille. Apotti itse ei ole koskaan käynyt siellä. Temppeli sijaitsee jossain Cyranin linnasta etelään olevilla vuorilla.
Seurue käy välillä haukkaamassa happea ja tekevät suunnitelmaa siltä varalta, että Apotti olisi Cyranin kontrollissa tai jopa Cyran valepuvussa, kuten kyläläisten teoriat kuuluvat. Takaisin tullessaan Malekith koettaa lukea Apotin ajatuksia ja samalla Myrbec yrittää purkaa Apottia mahdollisesti ympäröivän lumouksen. Kaikkien suureksi yllätykseksi Apotin nuoren miehen hahmo kasvaa kokoa, hänen silmänsä alkavat loistaa kirkasta valoa valaisten suurta huonetta ja hänen selästään kasvaa suuret siivet. Malekith tuntee sisällään lämpimän hehkun ja tuntee hetken tutun rauhallisuuden, joka hänet valtaa kun hän näkee unessaan mentorinsa Azeuksen. Myös Apotti on suuresti hämmästynyt, ja kertoo että seurue on ensimmäinen joka on onnistunut purkamaan hänen valepukunsa.
Apotti kertoo, että viihtyy kylässä, sillä se on hänelle kuin rauhallinen loma kaukana vilkkaasta elämästä. Hän aidosti yrittää auttaa paikallisia ihmisiä, ja opastaa heitä auttamaan itse itseään. Hänen yllätyksekseen ihmiset eivät ole kuitenkaan aina kiitollisia kaikesta avusta ja ovat ehkä arvaamattomia. Apotti kuitenkin pitää siitä, että asukkaat ovat niin lohduttavia yksinkertaisuudessaan ja tuntee olonsa niin erilaiseksi kylässä kuin kotonaan, että on päättänyt jäädä auttamaan asukkaita.
Apotti myös toivottaa seurueen jäsenet tervetulleeksi lepäämään luostarissa.
Seurue pohtii myös seuraavia siirtojaan. Meripihkatemppeli tuntuisi pitävän vastauksia sisällään. Argynvostholtin lohikäärmeritareiden pitäisi tietää sen tarkka sijaintipaikka, sillä seurueen mukana Morren Umbran linnaan matkannut Godfrey kertoi ritarikunnan historiasta ja alkuperästä. Matkan varrella on myös viinitila, joka voi kertoa enemmän siitä miksi viinikuljetukset laaksossa ovat jääneet tulematta.
Report Date
23 Nov 2019
Primary Location
