#65: Rictavio
General Summary
Cain, Myrbec ja Rudi pohdiskelevat Sinisen Veden majatalossa mitä tekisivät seuraavaksi. He päätyvät siihen, että he lähtevät tutkimaan Todmordenin vieressä olevan järven pohjoisrantaa, jonne Madam Evan vihje ohjasi heitä. Torni kun todennäköisemmin pysyy paikallaan, kuin karnevaalivankkurit, jotka voivat olla jo missä vain.
Seurue keskustelee ensin lisää vielä paikallisten kanssa Rictaviosta, mutta eivät saa hänestä juuri mitään uutta tietoa. Hän oli lähtenyt kiireessä Leimuavan Auringon festivaalin jälkimainingeissa pois kaupungista kohti Stanlowia.
Seuraavana aamuna seurue suuntaa ulos kaupungista läheiselle järvelle. Mustan ja peilityynin pinnan päällä leijuva usva tervehtii heitä. Järven rannasta Myrbec löytää muutaman linnun ja päättää kommunikoida niiden kanssa, tiedustellen vankkureista. Selviää, että vankkurit ovat matkanneetkin pohjoisrantaa pitkin. Ja jossain järven pohjoispuolella on tosiaan matala saareke, jolla on vanha torni joka toimii hyvänä pesimäpisteenä linnuille.
Seurue lähtee vihjeiden perässä matkaamaan pohjoisrantaa pitkin. Pian ohitettuaan kivikkoisemman alueen ja maaston muuttuessa pehmeämmäksi he havaitsevat vanhan polun ja suhteellisen tuoreet vankkurin jäljet. He seuraavat jälkiä ja saapuvat lopulta soiselle alueelle, ja usvan keskeltä pienellä saarekkeella kohoaa 80 jalan korkuinen ikäloppu torni. Sen rannanpuoleisella seinustalla kohoaa huojuvat rakennustelineet. Tornin sisäänkäynti näyttää olevan seurueen tulosuuntaan päin ja sen viereen on pysäköity kulahtaneet karnevaalivankkurit, jonka seinään kirjoitetuista kirjaimista voi juuri ja juuri erottaa "Rictavion mysteerikarnevaali".
Myrbec tutkii vankkurit huolellisesti. Rautainen takaovi on suljettu munalukolla. Sisäpuolella näyttää seinissä olevan raapimisjälkiä. Vankkureiden katolla on pieni luukku. Lisäksi vankkureiden ulko- ja sisämitat eivät näytä vastaavan toisiaan, ja vankkureiden etuosassa näyttäisi olevan jonkinlainen salainen tila. Siihen ei näytä pääsevän käsiksi vankkureiden ulkopuolelta.
Cain vihjailee voivansa auttaa nopeasti vankkureiden avaamisessa ja Myrbec puolestaan käy hieman sisäistä painia sen kanssa, että kehtaako lukkoa särkeä. Lopulta Cain sen kuitenkin särkee miekallaan, yrittäen olla varovainen mutta se ei onnistu ihan parhaalla mahdollisella tavalla, ja lukko särkyy moneen osaan. Tie vankkureiden sisään on kuitenkin auki.
Vankkureiden sisältä löytyy rikkoutunut nukke, ja sisätila on vuorattu metallilla. Cain ja Myrbec tutkivat vankkureiden takaseinää, ja Rudi lurauttaa inspiroivaa retkimusiikia. Myrbec on jo luovuttamassa kun hän aivan viime hetkillä löytää pienen napin, josta salakätkö löytyy. Kätkössä on runsaasti tavaroita, jotka kaikki näyttävät tavalla tai toisella liittyvän vampyyrien surmaamiseen. Malekith tutkii tavaroita, ja niiden joukosta löytyy Aamuruhtinaan pyhä symboli sekä muutama loitsukäärö.
Tämän jälkeen seurue päättää katsoa mitä tornista löytyy. Tornin ovi on metallinen, jossa on keskellä kilkutin. Sen yläpuolella on pyöreä punainen levy, johon on kaiverrettu erilaisia hahmoja eri asennoissa sekä mystinen symboli. Hetken mietittyään Myrbec menee seisomaan oven eteen ja asettaa kädet samoihin asentoihin mitä levyssä olevilla hahmoilla ja siinä järjestyksessä, mihin symboli näyttää ohjaavan. Pian tämän jälkeen tornin ovi avautuu naristen.
Seurue astuu sisään ja Myrbec huutelee tornin palvelijaa. He astuvat suureen kahdeksankulmaiseen huoneeseen. Huoneen keskellä on pieni neliskanttinen syvennys ja syvennyksen kulmissa seisoo savipatsaat pitäen käsissään ketjua, joka menee lattiasta kattoon. Katossa on syvennyksen kohdalla syvennyksen kokoinen reikä. Jostain korkealta kuuluu hieman nariseva ääni "Kuka siellä?". Myrbec vastaa, ja saa takaisin kysymyksen "Mikä on Brokenstonen laakson pahin ongelma ja mitä sille pitäisi tehdä?".
Myrbec miettii hetken vastausta ja sanoo, että laakso olisi tärkeää saada avattua muulle maailmalle sillä nykyisin se on suljettu. Nariseva ääni vastaa, että vastaus on perin mielenkiintoinen. Huoneen keskellä oleva hissi alkaa toimia ja maailman hitain hissi tulee alas ja menee pian takaisin ylös seurue mukanaan. Matka on lähes ahdistava, sillä tila on pieni ja lyhyt, nykivä matka tuntuu vievän ikuisuuden.
Ylhäällä odottaa Rictavio, joka on noin 80-vuotias vanha mies. Hän on edelleen jäntevä ja hyvässä kunnossa, mutta on selvästi nähnyt parhaat päivänsä jo aiemmin. Osoittautuu, että Rictavio on pitänyt Cyrania silmällä jo pitkään ja tietää tästä ja tämän toimista enemmänkin. Hän osaa sanoa mitä tarvitaan siihen, että Cyran saadaan hengiltä. Cyran ei pidä juoksevasta vedestä joka on kuin happoa hänelle, eikä voi sietää auringonvaloa. Hän voi liikkua seinien läpi ja voi muuttua usvaksi. Hän vetäytyy arkkuunsa keräämään voimia, jolloin hän on haavoittuvimmillaan. Puutappi sydämen läpi ei kuitenkaan tapa häntä, vaan tekee hänen toimintakyvyttömäksi. Tämän lisäksi heidän tulee suorittaa rituaalimanaus, jolla he manaavat esiin sen vahvan siteen, joka sitoo Cyranin ja sen pimeän voiman jonka kanssa Cyran on tehnyt liiton. Tieto rituaalista pitäisi löytyä Meripihkatemppelistä, mutta Rictavio ei tiedä sen sijaintia.
Cain näyttää Rictaviolle Fionan kotoa löydettyä miekkaa. Rictavio osaa kertoa miekasta, että se on Cyranin veljen, Sergein, vanha miekka ja Cyran vihaa miekkaa. Hän myös ottaa pöydältään ikivanhan, nahkakantisen kirjan jonka hän sanoo olevan Cyranin päiväkirja. Päiväkirja kertoo Cyranin vaiheista hänen saavuttuaan laaksoon ja taisteltuaan sen hallinnasta sen aikaisia vihollisiaan vastaan, sekä vaiheista mitä tapahtui sen jälkeen.
Seurue päättää seuraavaksi suunnata Stanlowin kylään hakemaan mukaansa Vivinan, jonka jälkeen heidän päämääränään on mennä Meripihkatemppeliin ja lopuksi Cyranin linnaan kukistamaan Cyran.
Cyranin kirja Olen ikivanha. Minä olen yhtä kuin maa. Nuoruuteni on kadonnut historian havinaan. Olin soturi, hyvä ja oikeudenmukainen. Voitin viholliseni kuin oikeudenmukaisen jumalan viha, mutta sotiminen ja tappaminen kuluttivat sieluni kuin tuuli muovaa kiven hiekaksi. Kaikki hyvyys on valunut käsistäni. Nuoruuteni ja voimani ovat kadonneet ja vain kuolema on jäljellä. Armeijani on asettunut Brokenstonen laaksoon ja ottanut vallan oikeudenmukaisen jumalan nimessä, mutta ilman armoa tai oikeutta. Otin mukaan perheeni, kauan sitten vallasta syöstynä ja toin heidät linnaani. He tulivat mukaan nuoremman veljeni Sergein kanssa. Hän oli komea ja nuorekas. Vihasin häntä siksi. Kaikista laakson henkilöistä yhden sielu loisti kirkkaammin kuin muiden. Harvinainen kauneus! Hänen nimensä oli Tatjana ja rakastin häntä sydämestäni. Rakastin hänen nuoruuttaan ja iloaan. Mutta hän torjui minut! "Vanhus" oli hänen nimensä minulle. Hän menetti sydämensä Sergeille ja menivät kihloihin. Päivämäärä oli asetettu. Tatjana kutsui minua veljeksi, mutta katsoessani häntä silmiin ne heijastivat toisen nimen - Kuolema. Hän näki minussa elämän ehtoopuolen. Hän rakasti nuoruuttaan ja nautti siitä. Mutta olin tuhlannut oman nuoruuteni. Kuolema käänsi hänet pois minusta ja aloin vihata kuolemaa. Omaa kuolemaani. Vihani oli vahvaa. Tein Veren Sopimuksen Vampyrin kanssa - kuolema ei olisi luonani ihan niin pian. Hääpäivänä surmasin veljeni Sergein. Hänen verensä vahvisti sopimukseni. Löysin Tatjanan itkemästä Kappelin puutarhasta. Hän pakeni minua. Hän ei antanut minun selittää ja suuri viha kasvoi sisälläni. Halusin hänen ymmärtävän valan, jonka vannoin hänen vuokseen. Ajoin häntä takaa. Viimein epätoivossaan hän syöksi itsensä alas rotkoon linnan muureilta, ja näin kuinka ainoa asia, jota koskaan olin todella halunnut, syöksyi ulottumattomiin otteestani ikuisiksi ajoiksi. Hän syöksyi kolmesataa metriä suoraan alas rotkoon, usvan sekaan. Jälkeäkään hänestä ei löytynyt koskaan. Edes minä en tiedä hänen lopullista kohtaloaan. Linnan vartijoiden ampumat nuolet lävistivät minut sieluuni saakka, mutta en kuollut. Mutta en elänytkään, enää koskaan. Olen opiskellut valtavasti sen jälkeen. Himoan yhä elämää ja nuoruutta ja kiroan eläviä jotka veivät ne minulta. Kaikki ovat minua vastaan, jopa valokin, jota pelkään eniten. Mutta vain hyvin harva asia lopulta vahingoittaa minua. Jopa puutappi sydämeni läpi ei tapa minua, vaikka se pysäyttääkin minut. Mutta miekka, tuo kirottu miekka jonka Sergei toi! Minun täytyy päästä siitä eroon. Vihaan ja pelkään sitä yhtä paljon kuin valoa. Olen usein etsinyt Tatjanaa. Olen jopa tuntenut hänet ulottuvillani, mutta aina hän on päässyt karkuun. Hän pilkkaa minua. Mitä minun tulee tehdä, jotta saan taivuteltua hänet rakastamaan minua? Lepään syvällä linnani uumenissa ja elän kuolleiden parissa. Suljen kulkureitin portaikosta, jotta saan levätä rauhassa.
Rewards Granted
Aurinkomiekka
Miekka on ruhtinas Sergein vanha miekka ja Cyran vihaa sitä. Se näyttää erittäin taidokkaasti valmistetulta pitkämiekan kahvalta, josta puuttuu terä. Käyttäjä voi bonus actionina tuottaa kahvaan pelkästä valonsäteestä muodostuvan terän tai piilottaa sen. Kun miekassa on terä, se toimii myös finesse-aseena. Miekka antaa +2 hyökkäykseen ja vahinkoon. Vahinkoluokka on radiance. Jos miekalla lyö epäkuolleita, se tekee 1d8 extra-vahinkoa.
Miekka säteilee auringonvaloa 15 jalan päähän ja lisäksi himmeätä valoa 15 jalan päähän edellisestä. Terän ollessa esillä käyttäjä voi käyttää yhden actionin laajentaakseen auringonvalon sädettä 5 jalkaa per kierros aina 30 jalan päähän, tai minimissään 10 jalan päähän.
Miekka on tietoinen, chaotic good. Se kuulee ja näkee 60 jalan päähän. Miekka kommunikoi välittämällä käyttäjälleen tunteita. Sen erikoistarkoitus on tuhota Cyran, koska se haluaa vapauttaa Brokenstonen laakson pahuudesta ja kostaa Cyranille sen, että miekassa ei enää ole sen alkuperäistä kristallista valmistettua terää.
Avoimet juonet
